Hieman ylimääräistä aikaa
Minulla oli eilen ylimääräistä aikaa, ja pelasin hiukan aikaa netissä (testaa tästä jos haluat). Sitten törmäsin runoihin, jotka olivat mielestäni erittäin hienoja, ja siksi haluaisin kuvailla niistä hieman tässä. Monimuotoiset maisemat, jotka Eeva-Liisa Manner runoissaan maalaa, tuntuvat lopulta hätkähdyttävän samansisältöisiltä. Kaikissa runoissa tuntuvat toistuvan samat teemat: elämä ja kuolema, mutta toisaalta ihmisen oma ymmärrys elämästä ja kuolemasta, häntä ympäröivästä luonnosta ja maailmankaikkeudesta. Jokaiselle lukijalle Mannerin maisemat piirtyvät epäilemättä omalla, yksilöllisellä tavallaan. Olisi silti ymmärtämätöntä kiistää, etteikö Manner käsittelisi yllä mainittua tematiikkaa rohkeasti ja syvältä. Kaikesta päätellen runojen puhujat luottavat kaikki ihmisen omiin, syvempiin vaistoihin ja kokemusperäiseen tietoon omasta elämästään ja maailmasta. Tämä ”olemassaolon kokemus” on väkevä, mitä runojen puhujista voi päätellä, voi ja sen koettuaan luottaa jopa tietynlaiseen olemassaolon pysyvyyteen myös elomme ajan vaihduttua ikuisuuteen.